Yhteiskunta ja terveydenhuolto ovat riippuvaisia vapaaehtoisista verenluovuttajista. Verta käytetään joka päivä syöpähoidoissa, verisairauksien hoidossa, synnytyksissä, leikkauksissa ja vakavissa onnettomuuksissa.
Verenluovuttaja ja verenluovutus
Luovuttaja täyttää kirjallisen terveyskyselyn, jonka perusteella arvioidaan, voidaanko verenluovutus tehdä ja onko luovutettu veri turvallista vastaanottajalle. Sen jälkeen otetaan näytteet veriryhmästä, veriarvoista ja tunnetuista veriteitse tarttuvista taudeista. Tarkistus toistetaan jokaisella luovutuskerralla.
Veri kerätään pussiin, joka sisältää noin 60 ml hyytymisenestoaineliuosta. Siksi pussia on sekoitettava huolellisesti luovutuksen aikana.
Tänään moni ihminen elää Ruotsin verenluovuttajien ansiosta. Ilman luovuttajia, jotka antavat verta ilman omaa hyötyä, terveydenhuolto ei voisi toteuttaa suunniteltuja leikkauksia eikä kiireellistä hoitoa. Anna verta – pelasta henkiä.
Verivalmisteet
Veren jakamiseksi osiin pussi lingotaan. Sen jälkeen se asetetaan puristimeen, joka ohjaa osat automaattisesti eri pusseihin paineen sekä venttiilien vuorottelevan avaamisen ja sulkemisen avulla. Lopputuloksena on pussi punasoluja, pussi valkosolutiivistettä verihiutaletiivisteen valmistusta varten sekä pussi plasmaa.
Tämän jälkeen tehdään laaja laadunvalvonta raja-arvojen varmistamiseksi. Osat säilytetään kullekin optimaalisessa lämpötilassa ja asetetaan karanteeniin, kunnes ne vapautetaan verivarastoon noin kahden tai kolmen vuorokauden kuluttua, kun tartuntatestit ja veriryhmätarkistus on hyväksytty.
Veriryhmät ja yhteensopivuus
Kun kahden eri veriryhmän verta sekoitetaan, punasolut takertuvat toisiinsa eli agglutinoituvat. Tämä vaurioittaa usein solukalvoja, jolloin hemoglobiini vuotaa plasmaan; ilmiötä kutsutaan hemolyysiksi. Tällöin verien sanotaan olevan yhteensopimattomia.
Jos potilas saa yhteensopimatonta verta, seuraukset voivat olla vakavia. Joissakin tapauksissa kehittyy verenkiertosokki, koska agglutinoituneet punasolut voivat tukkia pienimpiä verisuonia. Munuaiset kärsivät usein, koska hemoglobiini suodattuu niiden kautta ja voi saostua kiteiksi. Tämä voi johtaa äkillisiin ja hengenvaarallisiin munuaisvaurioihin. Siksi yhteensopivan veren antaminen on ratkaisevan tärkeää.
ISBT:n rekisterissä on 48 veriryhmäjärjestelmää ja yhteensä 398 tunnustettua antigeenia. Kliinisesti tärkein on ABO-järjestelmä ja sen jälkeen Rh-järjestelmä. Veripankissa on siksi oltava kaikkia veriryhmiä tai vähintään yhteensopiva ryhmä potilaiden verenhukan korvaamiseksi.
Turvallisuustoimet verensiirrossa
Kun verensiirtoja alettiin tehdä 1800-luvun lopulla, kuolleisuus oli suuri. Se väheni lähes kokonaan ABO-järjestelmän löytymisen jälkeen. Nykyään turvallisuus on erittäin korkea huolellisen veriryhmämäärityksen, kontrolliryhmityksen ja sopivuuskokeen ansiosta. Jos tarkistukset pettävät jossain ketjun vaiheessa, vahinkoriski kasvaa jyrkästi, ja siksi alalla on yksityiskohtainen, EU-direktiiveihin perustuva lainsäädäntö.
Määräyksissä kuvataan, mitä vaiheita ja toimenpiteitä verensiirrossa on noudatettava. Ketjuun luovutuksesta vastaanottajalle osallistuu useita hoidon tuottajia. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että henkilöllisyys varmistetaan, näytteet otetaan ja merkitään, veriryhmätieto tarkistetaan veriyksikköä vasten, sopivuuskoe tehdään ja tarkistetaan, siirto kirjataan ja poikkeamat raportoidaan.
Verensiirron aiheet
Verivalmisteiden siirto voi aiheuttaa sekä välittömiä että pitkäaikaisia komplikaatioita, esimerkiksi reaktioita saatuun vereen tai tartuntariskin. Siksi aiheen on oltava selkeä ja vaikutus arvioitava. Vain sitä verivalmistetta, jota potilas tarvitsee, tulee siirtää riskien vähentämiseksi.
Yleisin verenhukan syy on vuoto, heikentynyt luuytimen tuotanto tai lisääntynyt hajoaminen. Hemoglobiiniarvolle ei ole yleistä rajaa, jolloin siirto on tehtävä – potilaan kliininen tila ja taustasyy ratkaisevat. Pitkäaikaisessa anemiassa keho on vähitellen sopeutunut matalaan arvoon, eikä siirto ole tarpeen ennen kuin yleistila heikkenee. Akuuteissa vuodoissa menetys korvataan ensisijaisesti suonensisäisellä nesteellä verimäärän ylläpitämiseksi. Jos se ei riitä, hyvin suurissa vuodoissa ja vammoissa annetaan niin sanottuja siirtopaketteja, joissa on punasoluja, plasmaa ja verihiutaleita.
Veriteitse tarttuvat taudit
Luovuttajan ja vastaanottajan suojaamiseksi veripalveluilla on useita kriteerejä, jotka luovuttajan on täytettävä. Osa kriteereistä tarkoittaa karenssiaikaa seuraavaan luovutukseen, osa sulkee luovutuksen pois pysyvästi tartuntojen leviämisen estämiseksi.
Veritartunta on komplikaatio, joka ilmenee jonkin ajan kuluttua siirrosta ja jonka aiheuttavat luovuttajalta siirtyvät bakteerit ja virukset. Luovutuksen yhteydessä tehdään siksi esitietojen kartoitus ja haastattelu, jotta verta ei kerätä henkilöiltä, jotka ovat voineet altistua tartunnalle. Kaikesta luovutetusta verestä testataan aina kupan, hiv:n, hepatiitti B:n ja hepatiitti C:n varalta. Tartuntariski on siksi hyvin pieni, joskin uusia tartuntoja voi ilmaantua.
Sairaanhoitajan ja luovuttajan kohtaaminen
Sairaanhoitajan ensisijainen vastuu on kansainvälisen eettisen ohjeiston mukaan hoitaa ihmisiä ja toimia aina tavalla, joka vahvistaa yleisön luottamusta. Kohtaaminen on keskeinen osa hoitotyötä. Luovuttajat tapaavat yleensä sairaanhoitajan, ja hyvä kohtaaminen on tärkeää, jotta luovuttaja palaa uudelleen.
Miksi ihmisistä tulee verenluovuttajia?
Riittävä luovuttajamäärä on ainoa tapa varmistaa toimiva ja täynnä oleva veripankki. Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että eri ryhmien motivaatio ja asenteet vaihtelevat ja että suurin osa luovuttaa altruistisista syistä.
Ruotsalaisessa tutkimuksessa (Jansson & Ungermann, 2013) terveet aikuiset kertoivat seuraavia syitä sille, etteivät he luovuta verta:
| Syy | Määrä | Osuus |
|---|---|---|
| Ajatellut asiaa, mutta ei ole tullut tehtyä | 42 | 34,1 % |
| Muu syy | 23 | 18,7 % |
| Liian aikaa vievää ja vaikeasti saavutettavaa | 19 | 15,4 % |
| Pelkää neuloja | 19 | 15,4 % |
| Pelkää väsymistä | 9 | 7,3 % |
| Ei ole tullut mieleen | 5 | 4,1 % |
| Pelkää veren näkemistä | 4 | 3,3 % |
| Uskonnolliset syyt | 2 | 1,6 % |
Sama tutkimus osoitti, että eniten motivoisi tieto omista koetuloksista, kuten kolesterolista ja tulehdusarvoista (27,2 %), mahdollisuus luovuttaa työajalla (18,3 %) sekä veribussin tulo sinne, missä ihmiset jo ovat, esimerkiksi kauppakeskukseen tai työpaikalle (17,2 %).
Nykytilanne
- Veren saatavuus on erittäin tärkeää terveydenhuollolle, erityisesti tilanteissa, joissa loukkaantuneita on paljon. Vahvan ja turvallisen verivaraston on oltava käytettävissä riippumatta siitä, missä päin maata tarve syntyy.
- Ruotsissa on 26 veripalvelutoimintaa kuudella sairaanhoitoalueella. ”GeBlod Kommunikation” on alueellisten veripalvelujen viestintäverkosto, jonka tehtävänä on toteuttaa yhteisiä toimia verenluovutuksen edistämiseksi.
- Hallituksen esityksessä ”Kokonaismaanpuolustus 2021–2025” todetaan, että veren saatavuutta on vahvistettava. Alueellisten veripalvelujen on lisättävä kriisinkestävyyttään ja laadittava suunnitelmia kapasiteetin kasvattamiseksi.
- Terveydenhuollon varautumista koskeva selvitys toteaa, että tärkein yksittäinen tekijä veren tuotannon ylläpitämisessä on luovuttajien saatavuus. Ruotsissa tarvitaan keskimäärin yksi veripussi minuutissa, ja noin 100 000 ihmistä tarvitsee verta vuosittain.
- Tällä hetkellä vain noin 2–3 % väestöstä on aktiivisia luovuttajia. Vaikka Ruotsi on omavarainen, alueiden välillä on suuria eroja. On erittäin tärkeää, että luovuttajia on enemmän ja että heidät voidaan kutsua nopeasti pulatilanteissa.
Lähteet
- Sosiaalihallituksen määräykset veritoiminnasta ja verensiirrosta.
- GeBlod.nu – alueiden yhteinen tieto verenluovutuksesta, myös ikärajoista.
- 1177 Vårdguiden.
- ISBT.
- WHO turvallisesta verihuollosta.
- Euroopan neuvoston opas verivalmisteista.
- Jansson & Ungermann (2013), Uppsalan yliopisto. Yllä oleva taulukko perustuu tähän tutkimukseen.